16.6.2019

”Näin unessa miehen, jota valo seurasi”

”Nimeni on Mohamed Al Sewissy. Olen käsityöläinen – kupariseppä. Äitini oli töissä ranskalaisen kenraalikuvernöörin kokkina. Kenraalikuvernööri kasvatti minua kuin omaa lastaan. Olin nuori enkä tuolloin ymmärtänyt asioista paljoakaan. Minusta tuli kuitenkin jo tuolloin etsijä.
Olin silloin viidentoista vanha. Menestyin koulussa jokseenkin hyvin. Opiskelin Victor Hugo -koulussa ja sain sieltä esiasteen todistuksen 1968.
Ranskalaisten lähdettyä maasta nopeasti en enää tavannut kenraalikuvernööriä tämän jälkeen. Hän oli kuitenkin ehdottanut äidilleni, että saisi ottaa minut mukaansa, mutta äiti ei ollut suostunut. Niinpä jäin asumaan Marrakeshiin.
Äiti koitti parhaansa mukaan kasvattaa ja huolehtia minusta, mutta hän oli köyhä eikä hän oikein onnistunut siinä. Niinpä lopetin koulunkäynnin, enkä koskaan saanut päättötodistusta, sillä meillä ei yksinkertaisesti ollut varaa koulunkäyntiin.
Aloin vain viettää aikaani ystävieni, perheenjäsenten ja kaikkien kavereitteni kanssa. Aloin myös polttaa tupakkaa, kannabista ja juoda alkoholia – niin, ja tehdä kaikenlaisia huonoja asioita. Ei ollut ketään, joka olisi varjellut minua tuollaiselta elämältä. Kukaan perheenjäsen ei ottanut minusta vastuuta eikä ohjannut minun elämääni. Ei ollut ketään.
Sitten aloin etsiä tietä ulos. En tiennyt minkä tien valitsisin. Olin kuin eksynyt muukalainen omassa maassani. En tiennyt minkä suunnan valitsisin, minkä uskonnon – islamin – en vain tiennyt.
Yllättäen menestyin kuitenkin yhdessä asiassa: perinteisissä käsitöissä. Menin opiskelemaan perinteistä käsityötä sitä varten perustettuun keskukseen ja jäin sinne.

***
Eräänä päivänä tapasin naisen – Herra häntä siunatkoon!
Hän alkoi avata minulle ikkunaa valoon. Hän alkoi puhua minulle Jeesuksesta Kristuksesta. Kyselin häneltä paljon kysymyksiä. Hän oli kotoisin Sveitsistä. Hän vastaili kysymyksiini kärsivällisesti ja aloin saada vastauksista lohtua. Pyysin häneltä Raamattua ja hän vastasi: ”Ei sinun tarvitse pyytää, sillä minulla on jo sinulle Raamattu.” Olin yllättynyt.
Kysyin häneltä, oliko se ranskankielinen. Hän vastaisi, että ’kyllä’. Niinpä aloin lukea Raamattua ranskaksi. En ymmärtänyt kaikkia ilmaisuja, sillä ranskan kielen taitoni ei ollut kovin hyvä. Niinpä käytin apunani sanakirjaa.
Aloin lukea aluksi Vuorisaarnaa. Luin sen kokonaan. Mutta sisar kehotti minua lukeman luku luvulta järjestyksessä, jotta ymmärtäisin sanoman kokonaisuutena. Hän myös kehotti minua lukemaan Raamattua siten, että en vain opettelisi sitä ulkoa, vaan ymmärtämään sitä mitä luen.
Niinpä jatkoin lukemista. Samalla pidin yhteyttä tähän sisareen.
Hän kysyi minulta, että käynkö kirkossa. Vastasin, että meillä ei ole lupa mennä ja jos menisin, niin siitä seuraisi vaikeuksia.
Hän neuvoi minua: ”Lopeta aivan ensiksi alkoholin käyttö. Lopeta myös pahantekeminen. En painosta sinua, mutta neuvon. Koeta lopettaa ja yritä parhaasi.”
Kiitos Jumalalle, joka auttoi minua! Aivan lyhyessä ajassa pääsin eroon alkoholista ja huumeista. Vain yksi asia jäi. Sanoin, että yritän päästä siitäkin eroon.

***
Tuo sisar pyysi minua jälleen uudelleen kirkkoon. Sanoin, etten voinut tulla. Mutta tarvitsin jonkun, jonka kanssa keskustella ja lukea Raamattua yhdessä. Tuo sisar tutustutti minut nuoreen mieheen, joka oli kotoisin Marrakeshista. Pidin hänestä, joten aloin käydä hänen luonaan. Hän toivotti minut aina tervetulleeksi – Jumala häntä siunatkoon! Hän piti minusta huolta ja tuki minua. Hän auttoi minua milloin tahansa tarvitsin apua. Hänestä on tullut minulle kuin oma poika – ei ainoastaan veli – sillä hän on minua nuorempi.
Erään kerran kun olin tulossa kotiin tämän veljen luota, kannoin mukanani sekä ranskankielistä Raamattuani että arabiankielistä Raamattua, jonka olin saanut. Luin yleensä ranskankielistä, mutta jos en ymmärtänyt jotain kohtaa, niin luin arabiankielistä.
Kun olin kotona jälleen lukenut, nukahdin. Kello oli suunnilleen 2:30 yöllä. Jotain aivan ihmeellistä tapahtui. Kun kerron tämän, niin värisen vieläkin. Heräsin tuolloin kirkkaaseen valoon. Valo ei tullut lampuista, vaan se oli kuin kirkas auringonpaiste huoneessani. Olin ihmeissäni.
Sydämeni hakkasi yhä kovemmin. Olin peloissani. Sitten istuuduin ja aloin lukea Raamattua. Sen jälkeen en nähnyt enää mitään ja niinpä nukahdin.
Kun aamulla heräsin, soitin heti veljelleni ja kerroin, mitä yöllä oli tapahtunut.
Hän sanoi: ’Kuuntele!’ Mutta hän ei selittänyt, mitä minulle oli tapahtunut.
Niinpä jatkoin lukemista. Luin Daavidin psalmeja ja rukouksia ja muutamia muita lukuja.
Kului viikko, ja valo pysyi mielessäni ja sydämessäni. En ollut koskaan nähnyt sellaista valoa eläessäni – ei mitään sen kaltaista, ei edes auringonvalo.
Päivät kuluivat. Eräänä yönä nukkuessani näin unen. Mies, jolla oli yllään kauniit valkeat vaatteet, lähestyi minua ja valo seurasi häntä. Hänellä oli kämmenellään pieni lautanen, joka oli täynnä öljyä. Öljyn keskellä oli suitsuketta. Hän sanoi: ’Ota se!’
Otin sen vastaan ja kysyin: ’ Missä on leipä, jonka voisin kastaa öljyyn?’ Hän vastasi: ’Minulla on leipä’. Tähän heräsin. Heräsin mielessäni vain tuo ääni ja hymyilevä henkilö, joka sanoi ’Tule, minulla on leipä!’ Olisin halunnut koskea häneen, mutta heräsin.
Olin muuttunut. Tuona päivänä uskoin Kristukseen!

***
Muutun yhä joka päivä, joka hetki. Jokainen muutos antaa minulle toivoa. En ole koskaan kokenut sellaista aiemmin. Myös suhteeni huonoihin tovereihini on muuttunut. Aloin kohdella ihmisiä eri tavalla. Muutuin vakavammaksi ja aloin aina mennä suoraan kotiin töistä. En käynyt missään muualla, paitsi aamuisin kahvilassa ja sitten suoraan töiden jälkeen kotiin.
Rukouksesta tuli minulle myös tapa. Rukoilen koko ajan. En avaa liikettäni ennen kuin olen rukoillut. En syö edes aamiaista ennen kuin olen rukoillut. Enkä syö muulloinkaan ilman, että ensin rukoilisin. Minulla ei ollut tällaisia tapoja ennen kuin näin valon. Olen muuttunut dramaattisesti.
Kaduin myös kaikkea mitä olin ennen tehnyt elämässäni. Pidän niitä suurina synteinä ja kadun, että olen niitä tehnyt.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – minun Herrani, minun Jumalani, minun rakkauteni.
Rakas, Jeesus, ota käteni! Siunaa Marokkoa! Ota kaikkia marokkolaisia ja arabiveljiä kädestä ja paranna heidät tästä sairaudesta!
Oi, ystäväni ja rakkaani, Jeesukseni, valaise meidät sanallasi! Sinä sanoit: ’Kuka ikinä juo sitä vettä, jota minä annan, se ei koskaan janoa.’ Anna sinä meille vettä! Armahda meitä! Armahda meitä! Siunaa meitä, aamen!”

”Rakastan Al Hayatia”

Edellä kerrottu Mohamedin todistus taltioitui Avainmedian arabityön johtajan Aaronin Marokon matkalla alkuvuonna.
– Olin kahden muun Avainmedian arabityöntekijän kanssa koulutusmatkalla, Aaron kertoo. – Eräänä päivänä lähdimme Marraskeshiin ostoksille. Kuljin pieniä kujia pitkin ja osuin käsityöläisliikkeeseen, jossa vanha mies takoi kuparia lamppuja varten.
– Näin miehen takana seinällä arabiankielisen tekstin ”Jumala on rakkaus”. Kysyin mieheltä: ”Tiedätkö, mistä tuo lause on kotoisin?” ”Kyllä, hienosta paikasta!” hän vastasi ja veti rohkeasti selkänsä takaa Raamatun esille. ”Tästä!”
– Kun utelin: ”Uskotko tuohon kirjaan?”, mies vastasi: ”Kyllä, olen kristitty”, ja näytti taskussaan olevaa ristiä.
– Kysymykseeni, tietääkö hän kuka olen, tuli vastaus: ”No en.” ”Olen Al Hayat -kanavan johtaja.” ”Mitä, voiko olla totta?!” Mies meni aivan shokkiin ja vesi valui hänen silmistään. ”Rakastan kanavaa! Katson sitä jatkuvasti! Kuvaa minun todistukseni!” mies halusi.
– Sovimme seuraavalle päivälle uuden tapaamisen. Tv-kalustoa ei ollut, sillä olimme Marokossa kouluttamassa, miten sosiaalisessa mediassa voi evankelioida ja tehdä videoita pelkillä kännyköillä ja pienillä lisätyökaluilla, lavastamalla ja äänittämällä hyvin. Teimme sitten Mohamedin todistusvideon pelkästään kännyköillä ja mukanani olleella pienellä mikrofonilla. Uskon, että todistuksella tulee olemaan suuri katsojakunta! Aaron sanoo.
Aaronin vetämässä koulutuksessa oli mukana lähes 30 osallistujaa Marokosta, Libyasta, Algeriasta, Tunisiasta ja Mauritaniasta. Tavoitteena on saada pohjoisafrikkalaisten some-kanaviin lisää lyhyitä ja tehokkaita todistuksia.

Haluatko auttaa työtämme?

[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook