16.8.2018

Toimiiko uskosi?

Joyce Meyer

Usko on Raamatun perusperiaatteita. Uskon kautta voi kokea Raamatussa luvattuja Jumalan lupauksia. Uskovana oleminen ei ole jokin uskontobrändi vaan yltäkylläistä elämää henkilökohtaisen ja läheisen Jumala-suhteen kautta.

Se on elämää, josta voi nauttia, mutta jota ei voi kokea ellei tiedä, mitä Raamattu opettaa asiasta, ja vastaanota sitä uskon kautta.

Paavali sanoo Room. 12:3: ”sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on kullekin antanut”. Jokaisella on uskoa, mutta kyse on siitä, mihin perustaa uskonsa. Uskooko itseensä, ystäviinsä vai yhteiskuntaan ja mihin todella perustaa luottamuksensa, että elämästä tulisi paras mahdollinen. Kun ihminen uskoo Kristuksen valmistamaan pelastukseen, hän uskoo, että Jeesus on tehnyt kaiken syntien anteeksisaamiseksi ja suhde Jumalaan on kunnossa. ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:8–9). Olemme pelastettuja uskoessamme, mitä Kristus on tehnyt. Samalla tavalla tulee elää: uskosta!

Kuinka elää uskosta, jotta voi kokea Jumalan lupauksia elämässään? Muistan, kun kävin joka viikko seurakunnassa, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä siunauksista, joita Jumalalla oli minulle varattuna. Paneutuessani Raamatun tutkimiseen aloin ymmärtää, kuinka uskossa otetaan vastaan Herran varaamia lupauksia ja siunauksia.

Silloin Jumala alkoi tehdä ihmeellisiä asioita elämässäni: Hän paransi sieluni hirvittävistä elämän kolhuista ja palautti toivon, että menneisyydestäni huolimatta minäkin voin elää hienoa elämää. Hän vapautti surkeudesta ja itsesäälistä antaen minulle todellisen ilon ja rauhan.

Uskon on perustuttava Jumalan Sanaan ja sen tähden on niin tärkeää ahkerasti lukea Raamattua. Se on täynnä siunauksia. Raamattua on suorastaan ahmittava ja muistutettava itseään joka päivä, kuinka paljon Jumala on tehnyt puolestamme. Usko on väkevä voima ja kun sitä käyttää, alkaa tapahtua. On tehtävä, sanottava tai rukoiltava jotain eli vaaditaan jonkinlaista toimintaa, joka perustuu siihen, mitä uskot Jumalan laskeneen sydämellesi.

Monia vuosia sitten koin, että Jumala haluaa minun alkavan opettaa Raamattua. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se voisi olla mahdollista. Sisimmässäni oli kuitenkin syvä halu auttaa ihmisiä ja opettaa heille Raamatun sanomaa. Ensireaktioni oli ajatus, että kuka nyt minua välittäisi kuunnella. Kukaan ei tuntenut minua ja enhän minä edes osannut opettaa! Jumala jatkoi puhettaan, kunnes tottelin ja otin ensimmäisen askeleen sanomalla: ”Kyllä, Herra.” Seuraavaksi kutsuin muutamia ihmisiä koolle ja, kummallista kyllä, he vastasivat myöntävästi kutsuuni.

Nämä olivat uskon askeleita minun kohdallani. Olisin voinut pelätä epäonnistumista, heikkoutta ja kyvyttömyyttäni niin kovasti, etten olisi yrittänyt mitään. Otettuani uskossa ensiaskeleet vahvistui, että sydämeeni tullut ajatus oli Jumalan johdatusta. Ensimmäisellä raamattutunnillani oli 12 kuulijaa, sitten 25 ja niin edelleen, kunnes koitti aika, jolloin järjestömme perustettiin ja työ alkoi kasvaa maailmanlaajuiseksi.

Älä jämähdä passiivisuuteen, jota epäonnistumisen, vaihdoksen ja hyljinnän pelko sävyttävät. Ota selville, mitä kaikkea Jumalalla on sinulle varattuna.

Rukoile sisimmässäsi olevien toiveiden puolesta tai rukoile Herraa näyttämään, mikä on Hänen suunnitelmansa sinua varten. Kun se alkaa selvitä, rukoile viisautta seuraavan askeleen ottamiseen.

Jos haluat Jumalan suunnitelman toteutuvan elämässäsi, on otettava uskon askeleita ja selvää Hänen suunnitelmastaan. Usko Jumalaan, koska silloin ihmeellisiä asioita alkaa tapahtua!

Joyce Meyer

Copyright© Joyce Meyer Ministries/Enjoying Everyday Life

Kaikki oikeudet pidätetään.

[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook