fbpx

2.4.2020

Näkymättömän näkemistä

Joyce Meyer

Kristittynä oleminen ja Jumalan seuraaminen on jännittävää. Se on haasteellistakin, koska uskosta osattomat ihmiset pitävät Jeesukseen uskovien ajattelutapaa outona.

Heistä se on täysin päinvastaista verrattuna muun maailman käsityksiin. Kuitenkin totuus on, että uskovien päinvastainen ajattelu onkin täysin oikein!

Jeesuksen viesti oli: ”Tehkää parannus, taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Matt. 4:17). Hänen opetuslapsensa uskoivat Jeesuksen perustavan maallisen valtakunnan ja hallitsevan koko maailmaa, mutta Jeesus ei puhunut ollenkaan sellaisesta.

Uudestisyntyneet Jeesukseen uskovat ovat uusia luomuksia (2. Kor. 5:17). He kuuluvat Jumalalle ja ovat osa Hänen valtakuntaansa (Kol. 1:12–14).

Jumalan valtakunta ei ole luonnollisin silmin nähtävissä. Se on ikuinen valtakunta.

Apostoli Paavali puhui näkymättömän näkemisestä 2. Kor. 4:16–18: ”…emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia ja näkymättömät iankaikkisia.” Paavalia oli hakattu, hän oli ollut haaksirikossa, vangittuna ja nähnyt nälkää monta kertaa. Silti Paavali piti näitä kevyinä ja ohimenevinä ongelmina. Hän uskoi näin, koska Jumalan ikuinen valtakunta oli hänelle todellisempi kuin väliaikainen maallinen valtakunta.

Meidän voi olla vaikea ymmärtää tätä, koska olemme niin tottuneet uskomaan vain siihen, mitä näemme luonnollisin silmin. Ellemme näe Jumalan tekevän jotain, oletamme, ettei Hän tee mitään. Olosuhteisiin ja ongelmiin tuijottamisen sijasta voi opetella näkemään hengellisin silmin mitä Jumala on tekemässä kaiken keskellä. Kun olen rukoillut pitkään jonkin asian puolesta ja väsähtänyt odottamaan läpimurtoa, lannistumisen sijaan voinkin katsoa ylöspäin uskossa ja julistaa: ”Jumala tekee työtään!” Tämä on auttanut minua. Jos haluat ilon virtaavan elämääsi jatkuvasti ja kokevasi ”yli ymmärryksen käyvää rauhaa”, opettele uskomaan enemmän siihen, mitä et näe kuin mitä näet.

Paavali rukoilee, että Jumala valaisisi sydämemme silmät tietääksemme ”mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään” (Ef. 1:18). Sydämesi silmät voivat nähdä näkymättömän palkinnon, joka antaa toivoa sekä luo luottavaista odotusta Jumalan hyvyydestä elämän kaikissa tilanteissa.

Vaikeina aikoina voimme tällaisella toivolla katsoa sen yli, mitä näemme ympärillämme, ja oivaltaa, että hyviä asioita on tapahtumassa. Jumala on tehnyt ja tekee niin monia asioita elämässämme. Herra rakastaa meitä ja Hän antaa meille toivon ja tulevaisuuden.

Hän on aina kanssamme eikä koskaan jätä tai unohda meitä. Hän on valmistamassa meille paikkaa voidaksemme olla Hänen kanssaan ikuisuuden.

Tiedän, että on helppo lannistua ja pelätä vaikeina aikoina, kun tilanne ei tunnu muuttuvan. Jos olet Jeesukseen uskova ja rukoilet Jumalan Sanan totuuden mukaan, voit olla varma, että Hän tekee työtään elämässäsi. Älä lakkaa uskomasta sen tähden, ettet ole saanut vastausta niin nopeasti kuin haluaisit.

Usko vaikka aikaa on tuntunut kuluvan. Muista, että koska et ole nähnyt tulosta, se ei tarkoita, etteikö Jumala olisi tekemässä jotain. Luota Häneen ja usko, mitä Hän sanoo, huolimatta siitä, miltä tuntuu tai asiat näyttävät. Rukoile Jumalaa valaisemaan sydämesi silmät, jotta tiedät, mikä on se toivo, johon hän on sinut kutsunut.

Joyce Meyer

Copyright© Joyce Meyer Ministries/Enjoying Everyday Life

Kaikki oikeudet pidätetään.

[aps-social id="1"]