21.12.2018

”Mietin, mikä olisi minun kohtaloni”

Farha on kuvannut ohjelmia Avainmedian arabiankieliselle, evankelioivalle Al Hayat -kanavalle Suomen studioilla jo kymmenen vuotta: – Haluan kertoa muslimeille totuuden islamista ja Jeesuksesta. 

Farha kertoo elämästään musliminaisena Egyptissä ja kuinka lähti seuraamaan Kristusta:

– Kasvoin tavallisessa egyptiläisessä muslimiperheessä. Äitini oli aivan ihana ihminen. Isäni herätti kunnioitusta minussa ja muissa ihmisissä. Opin äidiltäni monia asioita. Yksi niistä oli, että ihmisen hyvät teot johtavat paratiisiin, mutta pahat teot vievät helvettiin.

Muistan, että kun olin kuusivuotias, tehtäväni oli käydä ostamassa leipää. En kulkenut kuitenkaan lyhintä reittiä kauppaan vaan pidempää reittiä, jonka varrella sijaitsi rakennus, jossa oli kupoli ja sisällä liikkui ihminen mustissa vaatteissa. Aina, kun menin rakennuksen ohi, tunsin helpotuksen tunteen. En ymmärtänyt silloin miksi, mutta sen tiesin, että sattumaa se ei ollut.

*** 

– Muutimme muualle asumaan. Kasvoin vanhemmaksi. Sain tietää, että kupolirakennus oli kristillinen kirkko ja musta-asuinen mies oli pappi. Tietenkään en lapsena tiennyt kristinuskosta yhtään mitään.

Sheikit ja television uskonnolliset ohjelmat tekivät selväksi, että muut kuin muslimit joutuvat helvettiin.

Olin huomannut, että kristityt olivat hyviä ihmisiä. Luulin islamin oppien mukaisesti, että kristityillä on kolme jumalaa (Jumala, Maria ja Jeesus), että heidän jumalansa on naimisissa ja hänellä on poika. En kuitenkaan nähnyt kristittyjen reagoivan vihaisesti näihin väitteisiin, joiden nykyään tiedän olevan vääriä.

Lapsuuteni oli pelon läpitunkema. Ajattelin jatkuvasti, että joudun helvettiin. Olinhan kuin kuka tahansa lapsi, joka teki tietämättömyydessään virheitä. Valehtelinkin joskus. Näin painajaisia, joissa minua ajettiin takaa. En kertonut unistani kenellekään, koska otin painajaiset vastaan jumalan rangaistuksena minulle pahoista teoistani.

***

– Kiinnostuin Raamatusta 11-vuotiaana. Lainasin kirjastosta Matteuksen evankeliumin, josta luin Vuorisaarnan. Pidin siitä, kun Jeesus sanoi: ”…rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta”. Ajattelin näitä sanoja ja aloin ihailla Jeesusta, vaikka luulinkin edelleen, että hän oli yksi kristittyjen kolmesta jumalasta.

Vuosien mittaan televisiosta tuli yhä enemmän uskonnollisia ohjelmia islamista. ”Koraanin ihmeet” -ohjelma piti minut kiinni islamin uskossa. Toisaalta kummastelin, miten kouluttamaton profeetta, Muhammad, kykeni tietämään sikiön kehitysasteet tai että maapallo on litteä. Etsin vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Se puolestaan sai minut kokemaan syyllisyyttä siitä, että loitonnun islamista, vaikka esimerkiksi käytin huntua.

Yritin käännyttää tuntemiani kristittyjä. Ajattelin, että sitten minutkin hyväksyttäisiin paratiisiin, jos saisin heidät käännytettyä. Epäonnistuin yrityksessäni.

Sittemmin minulle selvisi, että sikiön kehitys ei menekään kuten koraanissa kerrotaan puhumattakaan siitä, että maapallo olisi litteä. Löysin muitakin ristiriitaisuuksia. Aloin vakuuttua siitä, että islam ei ole Jumalan tarkoittama tie hänen luokseen. Rukoilin, että Jumala johdattaisi minut oikealle tielle. Ryhdyin lukemaan Raamattua ja muita kirjoja ymmärtääkseni Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan.

Vanhaa testamenttia lukiessani ihmettelin kaikkea kerrottua. Kummastelin, miksi juutalaiset eivät olleet poistaneet kertomuksista kaikkia niitä epäonnistumisia, joita he olivat tehneet. Tai mikseivät he yksinkertaisesti poistaneet profetioita Jeesuksesta, jos he eivät uskoneet häneen. Aloin vakuuttua siitä, että Raamattu ei ole väärennös vaan Jumalan sanaa.

***

– Ratkaisuni hetki alkoi lähestyä. Harkitsin pitkään niitä riskejä mitä minulle koituisi, jos olisin kristitty. Eräänä päivänä kuljin kadulla, kun näin hautajaiset. Mietin, mikä olisi minun kohtaloni, kun kuolisin. Kuten Jeesus sanoo: Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? (Matt. 16:26).

Päätin uskoa, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Aloin seurata häntä.

Kasteen jälkeen koin niin paljon vainoa ja painostusta, että jouduin muuttamaan pois kotimaastani.

Jumala avasi minulle ovia hänen palvelemisekseen. Keskustelin todellista uskoa etsivien kanssa Paltalkissa (ryhmäkeskustelu internetissä). Olin tutustunut Aaroniin (Avainmedian arabiosaston johtaja) 1999. Aaron ehdotti 2008, että tulisin tekemään ohjelmia Al Hayat -satelliittitelevisiolle. Olen nyt ollut yli 300 jaksossa ohjelmassa ”Musliminainen”.Veli Malekin kanssa olen tehnyt ohjelmaa ”Koraanin ongelmia”. Lisäksi olen tehnyt ohjelmaa ”Ei mitään järkeä”.

Juuri äsken Aaron ideoi uuden ohjelmasarjan, jonka työnimi on ”Ratkaisu Jeesuksessa Kristuksessa”. Jokaiselle ongelmalle on ratkaisu Jeesuksessa.

Joka kuukausi vähintään kolme ihmistä soittaa minulle ja pyytää rukoilemaan kanssaan uskoontulorukouksen.

Moni kysyy kasteesta tai pyytää Raamattua. Saan paljon rohkaisua entisiltä muslimeilta. Vastustustakin toki on.

Tavoitteeni on paljastaa jokaiselle muslimille totuus islamista ja kertoa, että yksin Jeesus on tie Jumalan luokse.

Teksti Satu Rönkkö

Kuvat Eero Antturi

Haluatko auttaa työtämme?

[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook