18.9.2019

Kuuliaisuuden palkkio

Joyce Meyer

Monta vuotta sitten, kun Jumala kutsui minut opettamaan Hänen Sanaansa kokoaikaisesti, elämäni oli kovin erilaista kuin nyt. Kolme lapsistamme oli vielä kotona, ja minä pidin olohuoneessamme raamattupiiriä kerran viikossa. Davella ja minulla oli hyvät työpaikat ja tulimme taloudellisesti hyvin toimeen. Sitten Jumala alkoi kehottaa minua irtisanoutumaan työstäni ja jäämään kotiin opiskellakseni enemmän Raamattua kokoaikaista palvelustyötä varten.

Vaikka uskoin koko sydämestäni Jumalan johtavan minua elämänmuutokseen ja minulla oli kova halu opettaa Sanaa ja auttaa ihmisiä, oli pelottavaa ottaa kuuliaisuuden askel. Jos jättäisin kokopäivätyöni, meillä ei olisi tarpeeksi tuloja kaikkien laskujen maksamiseksi joka kuukausi. Lisäksi siihen aikaan ei ollut niin tavallista, että naiset toimisivat raamatunopettajina.

Pidin kiinni työpaikastani, kunnes tunsin itseni niin onnettomaksi, etten enää kestänyt sitä. Irtisanouduin työstäni. Aloin työskennellä osa-aikaisesti niin että minulla oli varaa elää ja maksaa laskuja sen sijaan, että olisin täysin luottanut Jumalaan ja totellut Hänen ohjaustaan.

Olen ahkera ja hyvä työntekijä, joten oli hämmästyttävää, että minut irtisanottiin työstäni! Oli ilmiselvää, että Jumala puhui minulle: ”Sanoinhan, etten halua sinun tekevän työtä yrittääksesi pitää huolen itsestäsi. Haluan, että olet kotona, tutkit Sanaani ja uskossa valmistaudut tekemään sitä, mihin olen sinut kutsunut.”

Tämä kokemus opetti, kuinka tärkeää on heti ja täydellisesti totella, kun Jumala laskee jotain sydämelle. Kun viimein taivuin ja nöyrryin Jumalan ohjaukseen, Hän jotenkin teki joka kuukausi ihmeen, jonka avulla pystyimme maksamaan kaikki laskut ajallaan. Minulle jäi tarpeeksi aikaa keskittyä Raamatun opiskeluun ja Jumala pystyi valmistamaan minua opetustehtävään. Osa-aikainen tottelevaisuus ei kannata. Jos en olisi luottanut Jumalaan ja totellut Häntä kaikessa, en tekisi sitä, mitä nykyään teen.

”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla” (Room. 12:1). Aivan kuin Paavali sanoisi: ”Pyydän hartaasti, ettette elä keskinkertaista, pliisua ja epämääräistä elämää.” Huomaa, että Paavalin ohjeen mukainen elämä on järjellistä (engl. loogista, älykästä).

On niin helppoa tyytyä vähempään kuin Jumalan parhaaseen, koska emme aina halua ottaa vastuuta käyttäytymisestämme tai harjoittaa itsekuria tehdäksemme suuria asioita Jumalalle ja auttaa muita. Vähempään tyytymisen hinta on oikeastaan vaikeampaa kuin että tottelee täysin Jumalan tahtoa.

Voi ajatella, että on niin vaikeaa aina tehdä oikein. On vaikea antaa anteeksi ihmisille. On vaikea säilyttää hyvä asenne töissä, kun pomo on ollut epäreilu. Tuntuu myös vaikealta voittaa joka päivä eteen tulevat kiusaukset. Mutta todellisuudessa on vaikeaa, kun ei ole toivoa, rauhaa, iloa ja kunnossa olevaa Jumala-suhdetta. On vaikeaa, kun pitää olla koko ajan vihainen, elää katkerana ja anteeksiantamattomana. On vaikeaa, kun tuntee itsensä viheliäiseksi ja joutuu kohtaamaan syntiensä seurauksia.

Haluan painottaa, että kaikki mitä Jumala kehottaa tekemään, on parhaaksemme. Johdatuksen tilanteeseensa voi löytää Raamatusta tai Jumala voi puhua sydämelle. Parasta mitä silloin voi tehdä, on totella Herraa viipymättä ja täydellisesti. Jumalalle tottelevaisuus on polku elämään, jota jokainen todella haluaa elää. Se on vastaus synnin tai ongelman voittamiseen. Siten opimme, kuinka kasvaa hengellisesti, ja Jumala voi toimia elämässämme ja muutumme Jumalan suunnitelman mukaiseksi.

Kun tunnet, että on liian vaikea totella Jumalaa, muista, ettei Hän koskaan pyydä tottelemaan antamatta tarvittavaa armoa ja kykyjä. Avain kaikkeen on siinä, että luottaa Herraan ja Hänen lupaamaansa voimaan. Jumala rakastaa sinua ja haluaa parastasi. Nöyrry Hänen edessään ja nauti rauhan, voiman ja ilon täyttämästä elämästä joka päivä koko elämäsi ajan.

Joyce Meyer
Copyright© Joyce Meyer Ministries/Enjoying Everyday Life
Kaikki oikeudet pidätetään.

[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook