Sosiaalisen median käyttö on hyvä tehokkuusmittari medialähetystyössä.

Koulutustapahtuma kansainvälisille verkkotoimijoille

Jaa somessa

Muslimityössä netin ja sosiaalisen median käyttö alkaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus.

– Varsinkin kaikin tavoin ennakkoluulottomampi arabi- ja muslimimaiden nuoriso on nyt maailman somen käytön kärjessä, mutta kyllä varttuneempikin arabiankielinen väki on somensa löytänyt, kertoo Aaron Ibrahim, Avainmedian arabiosaston ja Al Hayatin johtaja.

Työ moninkertaistuu

Poikkeusolojen aikana on Avainmedian arabiankielisessä työssä järjestetty monipuolisia tv- ja nettityön koulutuksia internet-ympäristössä. Koulutukset tuovat työlle jatkuvuutta. Samalla työ moninkertaistuu, kun tulee uusia osaajia.

Avainmedian arabiosasto ja kansainvälinen internettyön verkosto järjesti kesän alussa netin kautta virtuaalisen koulutustapahtuman. Mukaan pääsivät henkilökohtaisen kutsun kautta ne, jotka tekevät muslimityötä netissä ja sosiaalisessa mediassa.

Mukana oli yli 40 osallistujaa, joista yli 30 oli eri lähetysjärjestöjen edustajia. Koulutukseen osallistui myös tunnettuja kansainvälisiä toimijoita.

Kun tapahtuman avajaisiksi muusikko Naser Musa viritteli luuttuaan yhteiseen ylistykseen aamutuimaan Amerikan länsirannikolla, Euroopan ja Lähi-idän vyöhykkeen osallistujat lauloivat mukana alkuillan tunteina ja Australiassa elettiin jo seuraavan päivän aamuyön tunteja.

Koulutuksessa opetettiin, kuinka toteuttaa teknisesti ja sisällöllisesti kohdeyleisön hyvin tavoittavia videoita ja miten suoria lähetyksiä lähetetään netissä. Koulutuksessa neuvottiin tehokkaiden Facebook-mainosten ja -kampanjoiden luomista. Nettiympäristössä aina tärkeä turvallisuuspuoli käytiin läpi.

Koulutuksen tavoite oli, että kuka tahansa pystyisi tekemään nettiin tasokasta videomateriaalia. Siihen ei vaadita edes kallista kalustoa.

Palaute oli hyvä ja moni kansainvälinen järjestö pyysi lisäkoulutusta. Avainmedian arabiosasto oli johtavassa roolissa kouluttajana. Aaron iloitsi:

– Olen kiitollinen Avainmedian ja Al Hayatin tiimistä, sillä jokaisen koulutusosion hoiti Avainmedian tiimi. Työmme alkaa olla alansa johtavaa asiantuntijatyötä.

Kansainvälisissä muslimityön konferensseissa todettiinkin jo vuosia sitten, että kun muut vielä miettivät internetin mahdollisuuksia, Avainmedia teki jo nettityötä täydellä höyryllä ja on ollut internettyön edelläkävijä.

Aaron haluaa nostaa esille myös tukijoiden merkityksen:

– Ilman lahjoituksia ja esirukoustukea emme voisi toimia kovin pitkään.

”Jaamme osaamisemme”

Aaron kuuluu kansainvälisen internettyöverkoston komiteaan. Avainmedia hoiti opetuksen lisäksi myös nettikoulutuksen teknisen toteutuksen. Kansainvälisellä tasolla osaamistaan jakoivat Avainmedian kehityspäällikkö Mika Ahonen ja kotimaan mediatyön koordinaattori Janne Maunumäki.

Kun koronapandemia synnytti Al Hayatilla idean päivittäisistä suorista lähetyksistä somessa, muutkin järjestöt huomasivat niiden valtavan potentiaalin. Koskaan aiemmin ei ole saatu niin paljon palautetta ja somen kautta yhä useammat ovat tulleet uskoon.

– Emme halua pitää tieto-taitoamme vain itsellämme. Sekä Avainmedia että kansainvälinen nettityöverkosto on sitä varten, että autamme toisia.

– Satelliittilähetyksillä on toistaiseksi vielä oma katsojakuntansa, mutta jos haluaa tehokkaasti ja nopeasti tavoittaa yleisönsä, evankelioida ja opetuslapseuttaa, tulisi järjestöillä olla nyt toimiva sometyö sekä laaja paikallinen yhteistyöverkosto kohdemaissa. Somen käyttö on aika hyvä tehokkuusmittari medialähetystyössä.

Koulutustapahtumalla testattiin tekniikkaa ja nettitoimivuutta syksyn laajaa nettikoulutustapahtumaa varten, johon kutsutaan satoja internetin kautta muslimityötä tekeviä tahoja ja työntekijöitä eri puolilta maailmaa.

Tue kohdetta – lahjoita