23.10.2018

Isoveli pyrkii valvomaan

Niilo Närhi

Georg Orwellin kuuluisassa romaanissa Vuonna 1984, joka julkaistiin vuonna 1949, kirjailija kuvaa tiukasti kontrolloitua totalitaarista valtiota nimeltä Oseania. Kirjasta on lähtöisin paljon käytetty sanonta ”isoveli valvoo”, joka tarkoittaa tiukkaa hallitsevan tahon ylläpitämää valvontaa. Eläessämme nyt vuotta 2018 on vavahduttavaa havaita, että Orwellin fiktiivisen romaanin kuvaamat näkymät ovat alkaneet joiltain osin toteutua.

Olemme viime aikoina huolestuneina seuranneet kontrolliyhteiskunnan muotoutumista maailman väkirikkaimmassa valtiossa Kiinassa. Kun Kiinan kansankongressi valitsi Xi Jinpingin presidentiksi vuonna 2013, häntä alettiin pian verrata maan kuuluisimpaan johtajaan Mao Zedongiin. Maaliskuussa 2018 kansankongressi poisti rajoituksen presidenttikausien määrästä, joka tarkoittaa sitä, että Xi voi halutessaan jatkaa Kiinan johtajana kuolemaansa saakka.

Koska vahvan talouskasvun keskellä elävän kansan kiinnostus kommunismiin on vähentynyt, Xi on ottanut tavoitteekseen ohjata kansalaiset takaisin puolueen ja kommunistisen aatteen syliin. Tätä toteutetaan nyt ideologisella aivopesulla, tiukentuneella valvonnalla ja sosiaalisella profiloinnilla.

Rekisteröimättömät kristityt ja heidän ylläpitämänsä toiminnot ovat joutuneet erityisen huomion kohteeksi.

Presidentti on kertonut haluavansa ”kiinalaistaa” uskonnot ja näin tukahduttaa niiden tahojen pyrkimykset, jotka hänen ja puolueen mielestä eivät rakenna yhteistä Suur-Kiinaa. Painostus on johtanut siihen, että parin vuosikymmenen vapaamman jakson jälkeen Kiinan kotiseurakunnat ovat painuneet jälleen maan alle. Monet uskovat, erityisesti kotiseurakuntaliikkeiden johtajat, ovat sulkeneet älypuhelimensa estääkseen itseensä kohdistuneen monitoroinnin ja seurannan. Emme tiedä missä he ovat, koska yhteydet ovat katkenneet. Estääkseen huomion kotiseurakuntien johtajat ovat pienentäneet kokouksiin osallistuvien määrää radikaalisti. Jos kokoukset paljastuvat, luvassa on isot sakot osallistujille ja uhka asunnon menettämisestä valtiolle. Monia seurakuntien johtajia on vangittu viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Koska Jeesusta seuraavien määrä on Kiinassa tänä päivänä suurempi kuin kommunistipuolueeseen kuuluvien määrä, ymmärrämme, että jos maan hallinto pyrkii saamaan heidät kaikki kontrolliinsa, heillä on edessään valtava työmaa. Kun tunnemme Kiinan kristittyjen historian, tiedämme, että Xi joukkoineen on tuomittu epäonnistumaan.

Rukoillaan sisarillemme ja veljillemme kestävyyttä ja rohkeutta jatkaa heille uskottua tehtävää.

”Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.” Matt. 24:13.

[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook