Venäläiset

Raamattulähetystyö jatkuu – varustamme Venäjän helluntaikirkon evankelioimistiimejä hengellisellä kirjallisuudella, jotta uudet uskovat voisivat vahvistua uskossaan.

IVY-TYÖ – Toivoa evankeliumin kautta

Avainmedia aloitti suomenkieliset lyhytaaltoradiolähetykset 62 vuotta sitten. Myöhemmin siirryttiin tuottamaan venäjänkielisiä radio-ohjelmia ja edelleen televisio-ohjelmia.

Avainmedia on aikanaan kokenut tehtäväkseen kertoa Neuvostoliiton uskovien tilanteesta lännessä. Tämä tieto johti toimintaan: Raamattuja ja muuta hengellistä kirjallisuutta painettiin lähinnä venäjän kielellä ja toimitettiin rautaesiripun taakse. Parhaimpina vuosina 1990-luvun alussa painatettiin yhteensä jopa 2 milj. kirjaa ja kirjasta vuosittain.

Sanaa suomensukuisille

Jo varhaisessa vaiheessa nähtiin myös vähemmistökansojen tarpeet. Yhteistyötä on tehty 1983 perustetun Raamatunkäännösinstituutin kanssa alusta asti Jumalan Sanan saamiseksi suomensukuisille kielille.

Tukea mediatyöhön

Tällä hetkellä nähdään parhaimmaksi, että radio- ja tv-ohjelmia tehdään Venäjällä paikallisten toimesta. Heillä on tietotaitoa, välineitä ja paras kulttuurin ym. tuntemus. Tarvittaessa Avainmedia järjestää koulutusta Venäjän seurakuntien mediatyön tekijöille.

Mukana Venäjän kansat Jeesukselle -näyssä

Avainmedia keskittyy Venäjän työssä Venäjän helluntaikirkon ”Venäjän kansat Jeesukselle” -näyn tukemiseen. Kampanja perustuu siihen, että Venäjän uskovia haastetaan antamaan elämästään vuosi Jeesukselle liittymällä kampanjan evankelioimistiimeihin. Kaikki eivät pysty olemaan työssä kokoaikaisesti, joten lyhyitä evankelioimismatkoja varten on viikonlopputiimejä. Yli 40 tiimiä kiertää kokopäiväisesti vähän evankelioituja asutuskeskuksia varsinkin Venäjän syrjäseuduilla. Ne ottavat kiitollisuudella vastaan Suomesta tulevan tuen kirjallisuuden hankkimiseksi. Raamatut, Uudet testamentit ja muu hengellinen kirjallisuus on avainasemassa levitettäessä evankeliumia ovelta ovelle. Niitä tarvitaan kampanjassa miljoonia kappaleita. Yksi Johanneksen evankeliumi maksaa 7 senttiä/kappale.

Tiimit ovat tavoittaneet evankeliumilla Venäjän kansat Jeesukselle -kampanjassa tähän mennessä yli kahdeksan miljoonaa ihmistä ja yli kolmen miljoonan kanssa on rukoiltu Syntisen rukous. Yli tuhat seurakuntaa tai solua perustettu eri puolille Venäjää. Yksi tärkeistä haasteista on kampanjan jälkihoito. Uusien seurakuntajohtajien koulutusta varten on perustettu neljä koulutuskeskusta, joita tarvitaan lisää.

”Uskomme, että meidän sukupolvemme tulee evankelioimaan 10 vuoden aikana Venäjän asutuskeskukset”, sanoo Eduard Grabovenko, Venäjän helluntaikirkon johtaja. Avainmediana haluamme tarjota Suomen uskoville ja seurakunnille kanavan osallistua tähän näkyyn. Saamme yhdessä tuoda toivoa evankeliumin kautta IVY-maihin!

Haluatko auttaa työtämme?

LAHJOITA NYT
[aps-social id="1"]
Twitter
Facebook