Venäjän helluntaikirkon evankelioimiskampanja ”Vuosi Jeesukselle” jatkuu. Saamme kuulla tiimiläisten kertomaa pieniltä paikkakunnilta.
Pysyvää hedelmää Hyrkasyn kylällä
Hyrkasyn kylä sijaitsеe Volgan rannalla Tšuvassian tasavallassa Keski-Venäjällä. Tälle vajaan 600 asukkaan paikkakunnalle saapui Vuosi Jeesukselle -kampanjan tiimi maaliskuun lopussa.
Tiimi oli käynyt jo viime vuonna paikkakunnalla levittämässä Hyvää sanomaa, ja nyt he palasivat kahdeksan kuukauden kuluttua kyläläisten kutsusta. Asukkaat halusivat saada säännöllisempää hengellistä toimintaa kylälleen.
”Kiitos Jumalalle! Hän tekee työtään ihmisten sydämissä, ja se siemen, jonka kylvimme aikaisemmalla käynnillä, on jo kasvanut hedelmää. Kahdeksan uskovaa oli meitä vastassa. Osa kyläläisistä kuuli evankeliumin sanoman nyt ensimmäistä kertaa.
Merkille pantavaa oli Sanan nälkä ihmisten keskuudessa. He esittivät monenlaisia kysymyksiä, joihin me parhaamme mukaan yritimme vastata. Tiimin veljet ja sisaret todistivat omasta elämästään ja kertoivat Jeesuksesta. Lauloimme ja rukoilimme ihmisten puolesta. Saimme keskustella joidenkin kanssa heidän henkilökohtaisista asioistaan kahden kesken. Kerroimme parannuksenteosta ja elämän tarkoituksesta sekä siitä, mitä Jeesus on tehnyt heidän puolestaan ja että Jumala rakastaa heitä valtavasti.
Lopuksi söimme yhdessä ja se yhdisti meitä entisestään. Lähtiessämme lupasimme tulla uudestaan. Nyt he odottavat meitä, emmekä voi olla täyttämättä heidät odotuksiaan. Kuolihan Jeesus heidän puolestaan!”
Siunattu viikko Novosibirskin läänissä
Novosibirskin helluntaiseurakunta lähetti helmikuun lopussa yhdeksän hengen tiimin kiertämään läänin kyliä. Seuraavat puoli vuotta joka viikko maanantaista perjantaihin tiimiläiset tekevät työtä yksin Jumalalle levittäen evankeliumin sanomaa.
Ensimmäisen viikon aikana tuli uskoon yli 50 ihmistä, ja itse tiimin jäsenet saivat kokea ihmeellistä Jumalan rakkautta. Anastasia Katšusova kertoo:
”Aluksi luulin, että tiimin sisäiset suhteet eivät tule toimimaan, olihan ryhmässämme enemmistö veljiä ja vieläpä kaikki minua vanhempia. Lisäksi kuvittelin, että ihmiset, joiden luokse olemme menossa, suhtautuvat meihin vihamielisesti. Mutta kun kaikki alkoi, koin valtavaa Jumalan armoa, sillä kaikki pelkoni osoittautuivat turhiksi.”
Vaikka ei kaikki aina suju kuin unelma. Ihmiset reagoivat sanomaan Jeesuksesta ja Jumalan armosta eri tavoin: kun he kuulevat sanan ”Jumala”, he pyytävät heti poistumaan. Joskus he kuuntelevat kohteliaisuudesta ja ottavan vastaan Uuden testamentin ja siihen sitten kaikki päättyykin. Mutta tapahtuu myös sellaista, mikä koskettaa sielun syvyyksiä. Andrei Kroptja muistelee:
”Tapasimme erään iäkkään miehen nimeltä Boris. Jo muutaman sanan kuultuaan hän rupesi itkemään katkerasti. Hän teki parannusta ja rukoilimme yhdessä. Mutta heti rukouksen jälkeen hänen vaimonsa tuli ja rupesi ajamaan meitä ulos. Lähtiessämme Boris vilkutti meille ja huusimme hänelle, että pidä kiinni Herrasta!
Toisella paikkakunnalla osuimme taloon, joka toimi yleisenä ryyppypaikkana. Eräällä vuoteella makasi nainen. Keskustelumme jälkeen hän sanoi haluavansa muuttaa toiseen taloon. Kun hän rupesi nousemaan, ymmärsin, että hänen toinen puolensa oli halvaantunut: hän veti jalkaa perässään ja toinen käsi oli kuivettunut. Minun piti mennä syrjään ja itkeä… Mieleeni tulvivat kuvat omasta entisestä syntielämästäni. Näin tässä naisessa itseni, olinhan minäkin ollut ennen synnin halvaannuttama, mutta Jeesus nosti minut!”
Tiimiläiset ovat varmoja, että Herra on kutsunut heidän julistamaan ilosanomaa. Jollekin Hän ilmestyi unessa, jonkun toisen kohdalla ulkonaiset olosuhteet järjestyivät niin, että tarjoutui mahdollisuus erottaa puoli vuotta Jumalan elovainiolle. Jumala täytti jokaisen tiimin jäsenen valtavalla halulla palvella Häntä, kertoa Hänestä ihmisille ja johdattaa heitä Jeesuksen tykö.
Avainmedia
Avainmedia tukee Venäjän Helluntaikirkon Vuosi Jeesukselle –näkyä lahjoittamalla hengellistä kirjallisuutta. Sinäkin voit olla mukana Venäjän evankelioimisessa antamalla lahjasi viitenumerolla 1 10000.