Etelä-Koreassa järjestettiin kansainvälinen rukoustapahtuma Pohjois-Korean puolesta 18.-21. syyskuuta. Prayer Initiative for North Korea (PINK) -tapahtumaan oli kutsuttu mukaan noin 300 eteläkorealaista ja noin 100 kansainvälistä pastoria, eri järjestöjen edustajaa ja rukousliikkeen johtajaa.
Tapahtuma järjestettiin lähellä Soulia Yoido Full Gospel Church -seurakunnan Youngsan Camp -leirikeskuksessa ja rukousvuorella. Tapahtuman johtoryhmän puheenjohtajana toimi Seung Gyu Kim, Etelä-Korean entinen oikeusministeri ja tiedustelupalvelun johtaja yhdessä kansainvälisen rukousneuvoston (World Prayer Assembly, WPA) puheenjohtajan John Robbin kanssa. Tapahtumaan osallistui rukoilijoita Euroopasta, Aasiasta, Afrikasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta.
PINK 2011 -tapahtuma toimi myös ponnahduslautana WPA 2012 -tapahtumalle, joka järjestetään Indonesian Jakartassa touko-kuussa 2012. Tuohon maailmanlaajuiseen rukoustapahtumaan odotetaan yli sataatuhatta rukoilijaa, joiden rukousaiheina ovat mm. maailmanlaajuinen islamisaatio, sukupuolimoraalin rappio, luonnonkatastrofit ja globaali talouselämä.
Edustajia myös Suomesta
PINK 2011 -tapahtumaan osallistuivat Suomesta Avainmedian toiminnanjohtaja Niilo Närhi ja hallituksen puheenjohtaja Petri Viinikkala. Kokemus oli ainutlaatuinen. Rukoilimme Etelä- ja Pohjois-Koreaa erottavan muurin murtumista.
Uskon mukana olleiden saksalaisten, venäläisten ja meidän suoma-laisten elävästi muistaneen, kuinka rukoustaistelujen jälkeen muurit murtuivat Euroopassa. Rautaesirippu poistettiin.
Tapahtuman aikana koimme voimakkaasti, että tuo noin kahdenkymmenen vuoden takainen ihme Euroopassa koetaan ehkä jo ihan lähitulevaisuudessa myös Korean niemimaalla. Erityisen koskettavaa oli nähdä, millaista paloa korealaisilla rukoilijoilla oli asian puolesta. Tuo läpitunkematon muuri erottaa sukulaiset, saman kansan jäsenet, toinen toisestaan. Kuulimme ja myös näimme, millaisella käsittämättömällä julmuudella Pohjois-Korean johto kohtelee kansaansa. Miljoonia ihmisiä on menehtynyt julmuuden ja nälänhädän takia.
Rukouksen voimaa
Kolmen päivän ajan, aamusta iltaan, kuuntelimme alustuksia, rukoilimme ja ylistimme Jumalaa. Rukoilijoiden täydellinen antautuminen rukoukselle oli suurenmoinen kokemus. Pyhän Hengen aikaansaamassa ilmapiirissä ajantaju ja inhimillinen väsymys unohtuivat. Rukoustapahtuman kaari oli, että ensimmäisen päivän teema oli katumus, toisen esirukous ja kolmantena päivänä keskityttiin rukoukseen Pohjois-Korean puolesta sekä julistamaan jo uskossa voittoa.
Alustuksissa käsiteltiin mm. kristittyjen vainoja, ihmisoikeuskysymyksiä ja tietenkin rukoilimme Pohjois-Korean maanalaisten seurakuntien puolesta.
Tapahtuman osallistujat vierailivat myös demilitarisoidulla vyö-hykkeellä sekä Etelä-Korean armeijan tukikohdassa. Tohtori David Yonggi Cho vieraili tapahtumassa ja saimme ojentaa hänelle myös Avainmedian tervehdyksen.
Yhteistyötä Korean seurakuntien kanssa
Rukoustapahtuman yhteydessä myös Avainmedian tekemä medialähetystyö, erityisesti muslimimaailmassa, nousi vahvasti esiin. Yhden rukouskanavan teemana olikin lähetystyö islamilaisessa maailmassa ja mediatyö. On hienoa nähdä, kuinka myös Etelä-Korean seurakunnat ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä Avainmedian kanssa. Rukoillaan, että jo asialle syttyneet henkilöt onnistuisivat levittämään tätä näkyä myös Korean tuhansiin seurakuntiin.
Esitimme myös korealaiselle WPA-liikkeen johtokunnan jäsenelle Sarah Leelle ja hänen avustajalleen Youngchae Songille kutsun tulla vieraiksemme maaliskuussa 2012 järjestettävään Avainmedian ja Fidan yhteiseen lähetyskonferenssiin. Rukoillaan, että heidän vierailunsa olisi sytyttämässä myös meitä suomalaisia määrätietoiseen ja voittavaan rukouselämään.
Petri Viinikkala
RUKOUSMATKA ETELÄ-KOREAAN
Avainmedian ja Fidan suunnittelema rukousmatka Etelä-Koreaan siirtyy keväältä 2012 syksyyn. Kevääksi suunniteltu matka jouduttiin siirtämään korealaisten toivomuksesta. Uudeksi ajankohdaksi on sovittu syys-lokakuu 2012. Tarkka ajankohta, matkaohjelma ja hinta
julkaistaan niin pian kuin mahdollista lehdessämme ja nettisivuillamme.